Helsingin Asematunnelin ja Forum Pohjakerroksen McDonald’s-ravintolat avautuivat 1. kesäkuuta

02.06.2020

Helsingin Asematunnelin ja Forum Pohjakerroksen McDonald’s-ravintolat avasivat ovensa asiakkaille maanantaina 1. kesäkuuta. Ravintolat ovat olleet suljettuina maaliskuun lopusta lähtien.

Helsingin Asematunnelin ja Forum Pohjakerroksen McDonald’s-ravintoloiden ovet avautuivat jälleen 1. kesäkuuta asiakkaille.

”Yhteisestä turvallisuudesta huolehtiminen on kaikkein tärkeintä. Korona-ajan varotoimenpiteillä pyrimme varmistamaan, että McDonald’s-ravintoloissa on turvallista syödä ja työskennellä nyt poikkeuksellisena aikanakin”, kertoo Suomen McDonald’sin toimitusjohtaja Olli Johansson.

Maaliskuun aikana McDonald’s-ravintoloissa otettiin käyttöön kontaktivapaa palvelu, jonka avulla mahdollistetaan palvelu ilman lähikontaktia. Tätä palvelutapaa jatketaan nyt myös avautuneissa Asematunnelin ja Forum Pohjakerroksen McDonald’s-ravintoloissa. Myös McDelivery-kotiinkuljetus toimii ilman lähikontaktia.

Ravintoloiden avaamisen myötä myös lomautetut työntekijät palaavat takaisin töihin.

”Poikkeustilanne on vaatinut työntekijöiltämme joustavuutta, mutta he ovat ottaneet muutokset hienosti vastaan. Osaava henkilökuntamme on toimintamme ydin ja olemme erittäin iloisia siitä, että poikkeustilanteesta huolimatta pystymme tarjoamaan nuorille ravintoloissamme myös kesätöitä. Uusien ravintola-avausten ja uudistusten myötä tulemme työllistämään satoja uusia työnhakijoita tulevien vuosien aikana”, jatkaa Johansson.

Suomen McDonald’s-ravintolat avasivat kaikkien ravintoloidensa salit 1. kesäkuuta alkaen asiakkaille. Kaikissa ravintoloissa jatketaan tehostettuja hygienia- ja puhdistustoimenpiteitä ravintolasalien ja suljettujen ravintoloiden avauduttua. Suomen McDonald’s seuraa jatkossakin viranomaisohjeita ja tilanteen kehitystä tarkasti. Tarvittaessa suojatoimia lisätään entisestään, jotta pystytään varmistamaan asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuus.

Lisätiedot:

McDonald’sin viestintäjohtaja Heli Ryhänen, puh. + 358 40 501 7179, heli.ryhanen (at) fi.mcd.com

McDonald’s on yksi maailman tunnetuimmista tuotemerkeistä. Tuttu kaarikuvio kohoaa yli 100 maassa, yhteensä noin 37 000 ravintolan tunnuksena. McDonald’s palvelee päivittäin noin 70 miljoonaa asiakasta. Maailmanlaajuisesti ketjun palveluksessa työskentelee 1,7 miljoonaa työntekijää. Suomen ensimmäinen McDonald’s avattiin yli 30 vuotta sitten vuonna 1984. Tällä hetkellä Suomessa on 64 McDonald's-ravintolaa. McDonald’s ravintoloiden yhteenlaskettu verollinen myynti oli 205,8 M€ vuonna 2019. Kasvua oli edelliseen vuoteen verrattuna lähes 7 %. Ravintoloista 54 eli yli 84 % on yksityisten lisenssinhaltijoiden eli yrittäjien omistuksessa. Yrittäjiä on yhteensä 11. 

 

McDelivery™ -kotiinkuljetus

Select a delivery partner to continue
Valitse McDelivery-kumppani
McDelivery™ -tilauksesi käsitellään toimituskumppaniemme omissa palveluissa. Mikäli kotiinkuljetustilauksissa ilmenee ongelmia, tulee asiakkaan olla ongelmista yhteydessä käytetyn toimittajan asiakaspalveluun ensisijaisesti.