Kysely: Nuoret arvostavat kesätöissä palkan lisäksi hyvää työilmapiiriä

22.02.2021

Alkukevät on vilkkainta kesätöiden hakuaikaa. Tuoreen kyselyn mukaan lähes kaikki suomalaiset ovat olleet joskus kesätöissä, ja oman rahan ansaitsemisen lisäksi ensimmäisissä työpaikoissa on saatu oppia myös monenlaisia työelämätaitoja.

Suomen McDonald’sin teettämän kyselytutkimuksen mukaan valtaosa, 89 %, 15–79-vuotiaasta suomalaisesta on ollut joskus kesätöissä. Lähes puolet eli 48 % kyselyyn vastanneista oli päässyt ensimmäiseen kesätyöpaikkaansa 14–15-vuotiaana ja noin neljäsosa, 22 % vastaajista 16–17-vuotiaana.

Monelle syy kesätöihin hakeutumiselle on luonnollisesti oman palkan tienaaminen mutta kesätyöltä odotetaan muutakin. Palkkaa erityisen tärkeänä asiana ensimmäisessä kesätyössään piti 64 % vastaajista. 41 % vastaajista nosti työssä viihtymisen erityisen tärkeäksi. Kolmasosa vastaajista antoi erityistä arvoa uuden oppimiselle ja 26 % piti työkavereita tärkeinä. Esimiehen tuki oli tärkeää 16 %:lle vastaajista.

Kesätyö on monelle nuorelle myös mahdollisuus oppia työelämästä ja vastuun ottamisesta. Kyselyyn vastanneista 33 % kertoi oppineensa ensimmäisessä kesätyössään arvostamaan työntekijöitä heidän ammatistaan ja asemastaan riippumatta. Saman verran vastaajia kertoi oppineensa vastuunkantoa esimerkiksi rahasta huolehtimisesta. 32 % kertoi oppineensa tietyn erikoisalan tuntemusta tai erikoistaitoja.

Mäkkäri on monen ensimmäinen työpaikka

Moni nuori aloittaa työelämän asiakaspalvelutyössä esimerkiksi ravintola-alalla. Suomen McDonald’s työllisti vuonna 2020 noin 500 kesätyöntekijää, ja tänä vuonna tarjolla on yli 500 paikkaa innokkaille kesätyöntekijöille.

− McDonald’s on monelle nuorelle ensimmäinen kesätyöpaikka. Ravintolassa oppii monenlaisia työelämän perustaitoja, kuten asiakaspalvelua ja tiimityöskentelyä, kertoo HR-johtaja Jessica Jokinen Suomen McDonald’sista.

Aiempaa kokemusta alalta ei tarvita. McDonald’sissa panostetaan jokaisen uuden työntekijän koulutukseen ja siihen, että työntekijä saa täyden tuen esimieheltä ja työkavereilta.

− Seuraamme vuosittaisella kyselyllä työntekijöidemme viihtymistä työpaikalla. Meillä työntekijät arvostavat työssään erityisesti hyvää työilmapiiriä, työkavereita, kannustavia esimiehiä ja työn joustavuutta. Viimeisimmän henkilöstökyselymme mukaan 90 % henkilöstöstämme kokee työilmapiirimme hyväksi. Yhtä moni kokee myös esimiesten kohtelevan heitä kunnioittavasti. Olemme iloisia myös siitä, että 82 % työntekijöistämme suosittelisi työskentelyä McDonald’s-ravintolassa ystävälleen, toteaa Suomen McDonald’sin toimitusjohtaja Olli Johansson.

Kaiken kaikkiaan McDonald’s työllistää Suomessa noin 2 800 työntekijää, joista suurin osa on nuoria ja opiskelijoita. Jokainen McDonald’s-ravintola työllistää noin 40 henkilöä, ja työntekijöiden keski-ikä on 22 vuotta. Yli 40 000 työura on alkanut Suomen McDonald’sista.

McDonald’s teetti Kantarilla kuluttajakyselytutkimuksen nuorten kesätöistä joulukuussa 2020. Kohderyhmänä olivat 15–79-vuotiaat suomalaiset. Vastaajia kyselyssä oli 1031.

Lisätietoja

Viestintäjohtaja Heli Ryhänen, puh. +358 40 501 7179, heli.ryhanen (at) fi.mcd.com


McDonald’s on yksi maailman tunnetuimmista tuotemerkeistä. Tuttu kaarikuvio kohoaa yli 100 maassa, yhteensä noin 37 000 ravintolan tunnuksena. McDonald’s palvelee päivittäin noin 70 miljoonaa asiakasta. Maailmanlaajuisesti ketjun palveluksessa työskentelee 1,7 miljoonaa työntekijää. Suomen ensimmäinen McDonald’s avattiin yli 30 vuotta sitten vuonna 1984. Tällä hetkellä Suomessa on 66 McDonald's-ravintolaa. McDonald’s ravintoloiden yhteenlaskettu verollinen myynti oli 205,8 M€ vuonna 2019. Kasvua oli edelliseen vuoteen verrattuna lähes 7 %. Ravintoloista 55 eli noin 83 % on yksityisten lisenssinhaltijoiden eli yrittäjien omistuksessa. Yrittäjiä on yhteensä 11.

 

 

McDelivery™ -kotiinkuljetus

Select a delivery partner to continue
Valitse McDelivery-kumppani
Delivery From
McDelivery™ -tilauksesi käsitellään toimituskumppaniemme omissa palveluissa. Mikäli kotiinkuljetustilauksissa ilmenee ongelmia, tulee asiakkaan olla ongelmista yhteydessä käytetyn toimittajan asiakaspalveluun ensisijaisesti.

McDelivery™ -kotiinkuljetus

Select a delivery partner to continue
Valitse McDelivery-kumppani
Delivery From
McDelivery™ -tilauksesi käsitellään toimituskumppaniemme omissa palveluissa. Mikäli kotiinkuljetustilauksissa ilmenee ongelmia, tulee asiakkaan olla ongelmista yhteydessä käytetyn toimittajan asiakaspalveluun ensisijaisesti.