Mika Rajamäki yrittäjäksi McDonald’sin uuteen ravintolaan Seinäjoen Päivölässä

17.08.2021

Seinäjoki saa toisen McDonald’s-ravintolansa loppuvuodesta 2021, ja sen yrittäjänä aloittaa Mika Rajamäki. Rajamäki toimii jo yrittäjänä myös Seinäjoen toisessa McDonald’s-ravintolassa.

Seinäjoen ensimmäinen McDonald’s avattiin jo 25 vuotta sitten, ja sen yrittäjänä vuonna 2014 aloittanut Mika Rajamäki ottaa nyt johtaakseen myös kaupunkiin avattavan toisen Mäkkärin. Kyseessä on Rajamäen viides ravintola, sillä hän toimii yrittäjänä myös Vaasaan juuri avatussa uudessa ravintolassa sekä Kokkolan ja Pietarsaaren McDonald’s-ravintoloissa.

”On upeaa saada olla yrittäjänä mukana kehittämässä Seinäjoen ja koko Etelä-Pohjanmaan aluetta yhä vahvemmin. Ravintolamme vahvistaa omalta osaltaan jo nyt erinomaista Päivölän palvelukokonaisuutta. Uusi ravintola mahdollistaa myös lähellä sijaitsevien Hyllykallion, Tanelinrannan ja Karhuvuoren noin 9 000 asukkaan palvelemisen entistä paremmin, ja saamme nyt ulotettua nyt myös suositun McDelivery-kotiinkuljetuspalvelumme näillekin alueille”, Rajamäki sanoo.

Päivölän McDonald’s tuo alueelle noin 80 uutta työpaikkaa. 

”Tarjolla on paikkoja sekä esimiehille että ravintolatyöntekijöille. Monet tehtävistämme sopivat työaikojen joustavuuden vuoksi erityisen hyvin esimerkiksi opiskelijoille, ja hakemuksia voi lähettää vaikka heti”, Rajamäki kertoo.

Uusi ravintola, jonka rakennustyöt on jo aloitettu, sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Seinäjoen keskustasta valtatie 18:n vieressä osoitteessa Väinämöinen 2. Ympäri vuorokauden toimivaan ravintolaan tulee pöytiintarjoilu, digitaaliset tilauskioskit, sisäleikkipaikka ja kahden tilauspisteen autokaista.

Suomen McDonald’sin toimitusjohtajan Olli Johanssonin mukaan McDonald’sin strategiana on kasvaa lähitulevaisuudessa voimakkaasti myös muualla Suomessa.

”Olemme jo kertoneet avaavamme tänä vuonna uudet ravintolat myös Turkuun ja Nokialle. Olimme viime vuonna myynnillä mitattuna Suomen suurin hampurilaisketju, ja menestyksemme rakentuu vahvalle yhteistyölle paikallisten yrittäjien kanssa. Olen iloinen, että voimme avata nyt Seinäjoen Päivöläänkin uuden yrittäjävetoisen ravintolan yhdessä Mika Rajamäen kanssa”, Johansson sanoo.

Suomen 65:stä McDonald’s-ravintolasta noin 85 prosenttia on paikallisten yrittäjien omistuksessa, ja yhteensä yrittäjiä on 12.

Lisätietoja:

McDonald’s-yrittäjä Mika Rajamäki, puh. 0500 56 5544, mika.rajamaki (at) fi.mcd.com

Viestintäjohtaja Heli Ryhänen, puh. 040 501 7179, heli.ryhanen (at) fi.mcd.com

McDonald’s on yksi maailman tunnetuimmista tuotemerkeistä. Tuttu kaarikuvio kohoaa yli 100 maassa, yhteensä noin 37 000 ravintolan tunnuksena. McDonald’s palvelee päivittäin noin 70 miljoonaa asiakasta. Maailmanlaajuisesti ketjun palveluksessa työskentelee 1,7 miljoonaa työntekijää. Suomen ensimmäinen McDonald’s avattiin yli 35 vuotta sitten vuonna 1984. Tällä hetkellä Suomessa on 65 McDonald's-ravintolaa. McDonald’s-ravintoloiden yhteenlaskettu verollinen myynti oli 218,7 M€ vuonna 2020. Kasvua oli edelliseen vuoteen verrattuna yli 6 %. Ravintoloista 55 eli noin 85 % on yksityisten lisenssinhaltijoiden eli yrittäjien omistuksessa. Yrittäjiä on yhteensä 12. 

 

McDelivery™ -kotiinkuljetus

Select a delivery partner to continue
Valitse McDelivery-kumppani
McDelivery™ -tilauksesi käsitellään toimituskumppaniemme omissa palveluissa. Mikäli kotiinkuljetustilauksissa ilmenee ongelmia, tulee asiakkaan olla ongelmista yhteydessä käytetyn toimittajan asiakaspalveluun ensisijaisesti.