Espoon kauppakeskus Isoon Omenaan McDonald’s-ravintola
14.03.2025
McDonald’s avaa ravintolan Espoon Matinkylässä sijaitsevaan kauppakeskus Isoon Omenaan kesän 2025 aikana.
Uuteen Mäkkäriin tulee pöytiintarjoilu ja erityisellä leikkilaitteella varustettu lasten leikkipaikka. Ravintolan sisällä on 135 asiakaspaikkaa, ja sisäterassialueella 30. Ravintola sijaitsee kauppakeskuksen M.E.E.T-aukiolla.
”On hienoa päästä avaamaan Espoon seitsemäs Mäkkäri Isoon Omenaan. Avasimme viime vuoden lopussa kaksi uutta ravintolaa Espooseen, joten ketjumme kasvaa kaupungissa vauhdilla”, Suomen McDonald’sin toimitusjohtaja Olli Johansson sanoo.
McDonald’s on Suomen pikaruokaravintoloiden markkinajohtaja, ja sen tavoitteena on kasvaa voimakkaasti edelleen eri puolilla Suomea. Ketju on jo ilmoittanut avaavansa uudet ravintolat tänä vuonna myös Kangasalle, Kokkolaan, Savonlinnaan ja Vihtiin, ja muitakin avauksia on vielä tulossa.
Isossa Omenassa ollaan tyytyväisiä kauppakeskuksen ravintolatarjonnan kasvuun.
”Ison Omenan tavoitteena on tarjota monipuolinen ja laadukas ravintolavalikoima, joka palvelee niin kiireisiä lounastajia kuin herkuttelijoitakin. Olemme erittäin iloisia saadessamme McDonald’sin täydentämään tarjontaamme ja tuomaan asiakkaillemme entistäkin enemmän vaihtoehtoja nopeaan ja herkulliseen ruokailuun", Ison Omenan keskuspäällikkö Karoliina Hurmerinta sanoo.
McDonald’s hakee uusia yrittäjiä ja liiketoimintapaikkoja
McDonald’s-ketju etsii parhaillaan aktiivisesti uusia yrittäjiä. Yrittäjyys McDonald’s-ketjussa tarjoaa pitkäaikaisen mahdollisuuden oman yrityksen kannattavaan kasvuun yhden maailman tunnetuimman brändin ja valmiin liiketoimintakonseptin avulla. Keskikokoisen McDonald’s-ravintolan myynti on noin neljä miljoonaa euroa vuodessa, mikä ylittää pikaruokaravintoloiden keskimääräisen myynnin Suomessa. Yksi McDonald’s-ravintola työllistää keskimäärin noin 60 henkilöä. Suurimmat Mäkkärit tarjoavat työpaikan noin 100 henkilölle.
Jatkuvasti kehittyvä McDonald’s-ketju avaa uusia ravintoloita tulevaisuudessa eri puolille Suomea ja etsii siksi myös uusia liiketoimintapaikkoja kasvukeskuksista vilkkaiden liikenneyhteyksien ääreltä.
Lue lisää McDonald’s-yrittäjäksi ryhtymisestä täällä: https://www.mcdonalds.com/fi/fi-fi/mcdonalds/yrittajaksi.html.
Lisätiedot:
McDonald’s on yksi maailman tunnetuimmista tuotemerkeistä. Tuttu kaarikuvio kohoaa yli 119 maassa, yhteensä yli 40 000 ravintolan tunnuksena. McDonald’s palvelee päivittäin noin 69 miljoonaa asiakasta. Suomen ensimmäinen McDonald’s avattiin 40 vuotta sitten vuonna 1984. Tällä hetkellä Suomessa on 81 McDonald's-ravintolaa. McDonald’s-ravintoloiden yhteenlaskettu verollinen myynti oli 331 M€ vuonna 2024. Kasvua oli edelliseen vuoteen verrattuna 6 %. Ravintoloista 61 eli noin 75 % on yksityisten lisenssinhaltijoiden eli yrittäjien omistuksessa. Yrittäjiä on yhteensä 12.