Lahden Holman uusi McDonald’s-ravintola aukeaa tammikuussa

Tuupakka McDelivery

05.12.2022

Lahti saa toisen McDonald’s-ravintolansa tammikuun 2023 puolessavälissä, kun Holman kaupunginosaan aukeaa uusi Mäkkäri. Uuden ravintolan yrittäjänä toimii Ari Taivalsaari. 

Uusi ravintola avataan osoitteeseen Vanhatie 23. Ravintolaan tulee pöytiintarjoilu, digitaaliset tilauskioskit, sisäleikkipaikka ja kahden tilauspisteen autokaista. Lisäksi ravintolan pysäköintialueelle avataan latauspisteet sähköautoille.

Ari Taivalsaari on toiminut yrittäjänä McDonald’s-ravintoloissa vuodesta 1998 saakka. Lahden Holmaan avattavan ravintolan myötä hän toimii yrittäjänä 13 McDonald’s-ravintolassa eri puolilla Suomea.

Ari Taivalsaari omistaa myös Hollolassa toimivan McDonald’s-ravintolan. Se lopettaa toimintansa noin viikkoa ennen uuden ravintolan avaamista, ja sen liiketoiminta siirtyy suurempaan Holman ravintolaan. Hollolan ravintolan työntekijöille on tarjottu töitä esimerkiksi Holman ravintolasta sekä Taivalsaaren niin ikään omistamasta Lahden Launeen ravintolasta. 

”Kävimme viimeiseen asti läpi vaihtoehtoja, joilla Hollolan liikepaikka olisi ollut kannattavasti kehitettävissä. Lopulta kävi ilmeiseksi, että nykyiset konseptit ja kapasiteettivaatimukset ovat mahdottomia toteuttaa nykyisellä liikepaikalla. Lahden ja Hollolan seudulla on mahdollisuuksia uusille ravintola-avauksille jatkossakin”, Taivalsaari sanoo.

Holman McDonald’siin rekrytoidaan siirtyvien työntekijöiden lisäksi uusia työntekijöitä noin 40, ja muutamia paikkoja on vielä avoinna. Niitä voi hakea osoitteessa https://emp.jobylon.com/jobs/152969-mcdonalds-suomi-ravintolatyontekija-mcdonalds-lahti-holma/

McDonald’s oli viime vuonna myynnillä mitattuna Suomen suurin hampurilaisketju, ja sen strategiana on kasvaa lähitulevaisuudessa voimakkaasti myös muualla Suomessa. Tänä vuonna ketju on jo avannut uudet ravintolat Turkuun, Tornioon ja Saloon sekä tiedottanut avaavansa uudet ravintolat Lahden lisäksi myös Lohjalle, Poriin ja Riihimäelle.

Lisätietoja:

Yrittäjä Ari Taivalsaari, puh. 040 715 9900, ari.taivalsaari (at) fi.mcd.com

Suomen McDonald’sin viestintäjohtaja Heli Ryhänen, puh. 040 501 7179, heli.ryhanen (at) fi.mcd.com

McDonald’s on yksi maailman tunnetuimmista tuotemerkeistä. Tuttu kaarikuvio kohoaa 119 maassa, yhteensä noin 39 000 ravintolan tunnuksena. McDonald’s palvelee päivittäin noin 70 miljoonaa asiakasta. Maailmanlaajuisesti ketjun palveluksessa työskentelee 1,7 miljoonaa työntekijää. Suomen ensimmäinen McDonald’s avattiin yli 35 vuotta sitten vuonna 1984. Tällä hetkellä Suomessa on 69 McDonald's-ravintolaa. McDonald’s-ravintoloiden yhteenlaskettu verollinen myynti oli 243 M€ vuonna 2021. Kasvua oli edelliseen vuoteen verrattuna yli 11 %. Ravintoloista 51 eli noin 74 % on yksityisten lisenssinhaltijoiden eli yrittäjien omistuksessa. Yrittäjiä on yhteensä 10.