Pukinmäen McDonald’s-ravintola uudistuu

07.03.2022

Helsingin Pukinmäen McDonald’s-ravintolaa uudistetaan maalis-huhtikuun aikana. Ravintolaan avataan remontin myötä kansainvälisen konseptin mukainen McCafé ja neljä sähköauton latauspistettä.

Pukinmäen McDonald’s-ravintola menee remonttiin noin kuukauden ajaksi maanantaina 7.3. Ravintola on remontin ajan suljettu.

Remontissa ravintolan sali uudistetaan ja ravintolaan avataan myös kansainvälisen konseptin mukainen McCafé, joka tuo korkealaatuiset erikoiskahvit kaikkien ulottuville.

Runsaan erikoiskahvivalikoiman lisäksi McCaféssa on tarjolla esimerkiksi kylmiä latteja, kaakaota, laadukas teevalikoima sekä erilaisia kahvileipiä kuten esimerkiksi donitseja, macaron-leivoksia ja kakkupaloja. Kyseessä on konseptin pilottihanke Suomessa, jonka myötä muutamia vastaavia kahviloita avataan tänä vuonna eri puolille Suomea.

Lisäksi ravintolaan tulee kahden tilauspisteen autokaista ja neljä sähköauton latauspistettä lisää nykyisen pikalatauspisteen rinnalle.

Lisätietoja:

Viestintäjohtaja Heli Ryhänen, puh. 040 501 7179, heli.ryhanen (at) fi.mcd.com

McDonald’s on yksi maailman tunnetuimmista tuotemerkeistä. Tuttu kaarikuvio kohoaa yli 100 maassa, yhteensä noin 37 000 ravintolan tunnuksena. McDonald’s palvelee päivittäin noin 70 miljoonaa asiakasta. Maailmanlaajuisesti ketjun palveluksessa työskentelee 1,7 miljoonaa työntekijää. Suomen ensimmäinen McDonald’s avattiin yli 35 vuotta sitten vuonna 1984. Tällä hetkellä Suomessa on 67 McDonald's-ravintolaa. McDonald’s-ravintoloiden yhteenlaskettu verollinen myynti oli 243 M€ vuonna 2021. Kasvua oli edelliseen vuoteen verrattuna yli 11 %. Ravintoloista 57 eli noin 85 % on yksityisten lisenssinhaltijoiden eli yrittäjien omistuksessa. Yrittäjiä on yhteensä 11.

McDelivery™ -kotiinkuljetus

Select a delivery partner to continue
Valitse McDelivery-kumppani
McDelivery™ -tilauksesi käsitellään toimituskumppaniemme omissa palveluissa. Mikäli kotiinkuljetustilauksissa ilmenee ongelmia, tulee asiakkaan olla ongelmista yhteydessä käytetyn toimittajan asiakaspalveluun ensisijaisesti.