Uusi McDonald’s-ravintola suunnitteilla Mäntsälään

McDonald's

22.01.2024

McDonald’s hakee rakennuslupaa ympäri vuorokauden palvelevalle ravintolalle Mäntsälään. Ravintola on tarkoitus avata syksyllä 2024. Ravintola on suunnitteilla hyvien kulkuyhteyksien varrelle Lahden moottoritien läheisyyteen.

Mäntsälän ensimmäiselle Mäkkärille haetaan rakennuslupaa osoitteeseen Maisalantie 15. Ravintolaan tulee pöytiintarjoilu, digitaaliset tilauskioskit, sisäleikkipaikka ja kahden tilauspisteen autokaista. Uusi Mäkkäri tulee palvelemaan asiakkaita ympäri vuorokauden. Ravintolan yhteyteen avataan myös sähköautojen latauspiste.

McDonald’sin strategiana on kasvaa voimakkaasti eri puolilla Suomea.

”Avasimme vuonna 2023 kuusi uutta ravintolaa, ja kasvu jatkuu edelleen. Tavoitteenamme on avata tänä vuonna vähintään kuusi uutta McDonald’s-ravintolaa eri puolille Suomea. Näemme Mäntsälän ravintolan erittäin hyvänä investointikohteena”, Suomen McDonald’sin toimitusjohtaja Olli Johansson sanoo. 

Mäntsälään suunnitteilla oleva Mäkkäri sijaitsisi Vanhan Lahdentien sekä Porvoon ja Hyvinkään välisen tien risteysalueella olevassa liikekeskittymässä, jossa toimivat myös muun muassa Lidl, K-Rauta, Hankkija ja Tokmanni.

McDonald’s hakee uusia yrittäjiä ja liiketoimintapaikkoja

McDonald’s-ketju etsii parhaillaan aktiivisesti uusia yrittäjiä. Yrittäjyys McDonald’s-ketjussa tarjoaa pitkäaikaisen mahdollisuuden oman yrityksen kannattavaan kasvuun yhden maailman tunnetuimman brändin ja valmiin liiketoimintakonseptin avulla. Keskikokoisen McDonald’s-ravintolan myynti oli vuonna 2022 lähes 4 miljoonaa euroa vuodessa, mikä ylittää pikaruokaravintoloiden keskimääräisen myynnin Suomessa. Yksi McDonald’s-ravintola työllistää keskimäärin noin 60 henkilöä. Suurimmat ravintolamme tarjoavat työpaikan noin 100 henkilölle.

Jatkuvasti kehittyvä McDonald’s-ketju avaa uusia ravintoloita tulevaisuudessa eri puolille Suomea ja etsii siksi myös uusia liiketoimintapaikkoja kasvukeskuksista vilkkaiden liikenneyhteyksien ääreltä. 

Lue lisää McDonald’s-yrittäjäksi ryhtymisestä täällä: https://www.mcdonalds.com/fi/fi-fi/mcdonalds/yrittajaksi.html

Lisätietoja:

Communications Manager Heli Ryhänen, puh. 040 501 7179, heli.ryhanen (at) fi.mcd.com

McDonald’s on yksi maailman tunnetuimmista tuotemerkeistä. Tuttu kaarikuvio kohoaa yli 119 maassa, yhteensä noin 39 000 ravintolan tunnuksena. McDonald’s palvelee päivittäin noin 70 miljoonaa asiakasta. Maailmanlaajuisesti ketjun palveluksessa työskentelee 1,7 miljoonaa työntekijää. Suomen ensimmäinen McDonald’s avattiin 40 vuotta sitten vuonna 1984. Tällä hetkellä Suomessa on 75 McDonald's-ravintolaa. McDonald’s-ravintoloiden yhteenlaskettu verollinen myynti oli 274 M€ vuonna 2022. Kasvua oli edelliseen vuoteen verrattuna lähes 13 %. Ravintoloista 57 eli noin 76 % on yksityisten lisenssinhaltijoiden eli yrittäjien omistuksessa. Yrittäjiä on yhteensä 11

McDelivery™ -kotiinkuljetus

Select a delivery partner to continue
Valitse McDelivery-kumppani
McDelivery™ -tilauksesi käsitellään toimituskumppaniemme omissa palveluissa. Mikäli kotiinkuljetustilauksissa ilmenee ongelmia, tulee asiakkaan olla ongelmista yhteydessä käytetyn toimittajan asiakaspalveluun ensisijaisesti.